Fuji-San kennelin historiaa ja nykypäivää

Ensitutustumiseni japaninpystykorvaan tapahtui 70-luvun loppupuolella Helsingissä (ensimmäinen japaninpystykorva tuli Suomeen v. 1974). Tiesin heti että siinä on tuleva rotuni, pystykorva, juuri sopivan kokoinen - ei liian iso eikä ihan pienikään. Parin vuoden päästä unelma sitten toteutui ja koiranhankinta alkoi olla ajankohtainen. Tarkoituksenani oli hankkia narttupentu, mutta pentuja oli tuolloin todella vähän ja narttupennut menivät pääasiassa kasvattajille, joten urospentu Jaspis Bijou "Jesse" saapui kotiimme 1980. Vajaan parin vuoden kuluttua päätimme hankkia toisen japaninpystykorvan ja myöhästyimme taas narttupennun varauksesta ja vuonna 1982 muutti luoksemme japsipoika "Sani" eli Marisven Hi-Sun. Kolmannella kerralla sitten vihdoin tärppäsi ja saimme sen nartunkin. Samoniemen Pami asettui taloksi pian Sanin saapumisen jälkeen. Kertaakaan en ole katunut rotuvalintaani, vaan japsit ovat ihan yhtä ihania kuin alkuaikoinakin, helppoja, fiksuja, iloisia, terveitä, kauniita ja kaiken kaikkiaan mahtavia koiria.

Kasvatus

Ensimmäiset japaninpystykorvat hankkiessani ei mieleeni edes juolahtanut kasvattaminen ja melkeinpä silloisten "vanhojen kasvattajien" painostuksesta syntyi ensimmäinen Fuji-San pentue maailmaan vuoden 1983 lopulla. Kasvatus lisäsi edelleen mielenkiintoa rotuun ja samalla kun pentueita tuli lisää, myös tietomäärä rodusta kasvoi. Samanlaisin ajatuksin edetään vieläkin ja opitaan kaiken aikaa uutta.

80-luvulla oli tyypillistä, että kasvattajilla oli useita koiria ja koirien sijoittaminen oli melko tuntematon käsite. Kasvattajilla oli ns. omat koiralinjat ja jos kasvatuksessa halusi päästä eteenpäin, oli koiria oltava useita. Itse kuulun edelleen tähän "kalkkisten kerhoon". En harrasta koirien sijoittamista, koska pentujen teettäminen ei ole minulle kuitenkaan se tärkein pointti ja haluan, että tunnen siitokseen ajattelemani koirat perusteellisesti. Olen ajatellut, että ne koirat, jotka pystyn itse pitämään ja ovat mielestäni kelvollisia siitoskoirina saavat riittää minun osuuteni japaninpystykorvien kasvatuksessa.

Kasvatuksessani arvostan keskikokoisia ja vahvoja japaninpystykorvia niin rungoltaan kuin luustoltaan. Haluan, että kasvateillani on myös rodulle kuuluva kunnon turkki mikä on oikealaatuisena helppohoitoinen. Iloinen luonne ja arkipäivän terveys ovat luonnollisesti ulkomuotoa tärkeämpiä päivänselvyyksiä, mutta mikään ei estä käyttämästä samalla myös kauniita koiria jalostukseen. Erityisesti japaninpystykorvan kaunis pää ja oikea pehmeä ilme tummine silmineen ja kirsuineen ovat sellaisia rodun yksityiskohtia, joista yritän kynsin hampain pitää kiinni.

Kennelnimen Fuji-San sain vuonna 1983, samana vuonna kun ensimmäinen pentueeni syntyi. Tähän mennessä sukupolvia on syntynyt jo 13. Suomen Kennelliitto on myös palkinnut japaninpystykorvien kasvatukseni Lauri Vuolasvirta-jalostuspalkinnolla vuonna 1989, ensimmäisenä japaninpystykorvakasvattajana.

Näyttelyt

Näyttelyissä kävimme aluksi PALJON ja vielä 90-luvun lopuille asti melkein joka viikonloppu olimme näyttelyssä jossain päin Suomea. Hurja näyttelytahti perustui näyttelypisteiden keräilyyn ja nälkä tunnetusti kasvaa syödessä. Silloiset koiramme olivatkin useana vuotena voitokkaimpia vuoden näyttelykoirakilpailuissa. Nykyään en paljon välitä koiria näyttelyihin ilmoitella, koska en enää paljoa arvosta pisteitä ja palkintoja eikä kilpailuhenkisyys enää ole minun juttuni. Mielestäni koirilla on paljon mukavampaa kun ne saavat juosta vapaana, leikkiä ja sotkea itsensä sen sijaan että ne nököttäisivät kaikki viikonloput näyttelyhäkissä. Olen ollut kauan rodun parissa ja Japaninpystykorvayhdistyksen jalostustoimikunnan toimessa myös jalostustarkastanut lukemattomia koiria, joista rodun ominaisuudet ovat käyneet niin tutuksi, että omasta mielestäni olen jo ihan pätevä sanomaan millaisia omat koiranikin ovat tarvitsematta enää muiden mielipidettä. Käyn toki silloin tällöin nuorien koirieni kanssa näyttelyissä ja hyvällä menestykselläkin, mutta melkeinpä enemmän näyttelyitä harrastan ilman omia koiria käyden välillä katsomassa millaisia japseja maailmalla liikkuu ja tapailemassa tuttuja muuten vaan. Toivon kyllä, että jotkut kasvateistani kävisivät näyttelyissä ja tulisivat sen myötä myös siitoskäyttöönkin, mutta hyvä koti on näyttelyitä tärkeämpi.

Koirat

Koiria meillä on nykyisen mittapuun mukaan paljon. Ehkä olisi mukavampaa ja helpompaa jos koiria olisi vähemmän, mutta siitoskoiratkin vanhenevat ja elävät vielä useita vuosia sen jälkeen kun ovat viimeiset jälkeläisensä maailmaan tehneet ja kaikista ei aina kasva sellaisia, jotka kelpuuttaisin jalostuskäyttöön. Nekin ovat meille yhtä rakkaita ja ovat tulleet meille jäädäkseen. Lähes kaikki koiramme ovat eläneet todella vanhoiksi ja koiramäärä ei helpolla pääse kutistumaan. Koiriemme lukumäärästä huolimatta kaikki asuvat kanssamme samassa talossa, ei kenneltiloissa tai missään nimessä ulkona, vaikka ulkoilevatkin paljon säistä riippuen. Meillä japsit, myös urokset tulevat niin hyvin toimeen keskenään, että niitä on suhteellisen helppo pitää useampiakin.

Ensimmäisiä japsejani

Jaspis Bijou "Jesse" oli ensimmäinen japaninpystykorvani, joka syntyi 2.8.1980.
Marisven Hi-Sun "Sani" oli Fuji-San koirien kantaisä. Se oli japsi, jolla oli kaikki tärkeimmät asiat kohdillaan ja se oli aikanaan menestynein japsiuros Suomessa. Sani syntyi 7.1.1982.
Samoniemen Pami oli ensimmäinen narttumme (s. 27.5.1982). Aivan ihana narttu luonteeltaan ja olemukseltaan. Pami oli ensimmäisen pentueemme emä.
Fuji-San Ayame "Mira" syntyi ensimmäiseen pentueeseeni 21.11.1983. Miran jätin itselleni siskonsa Azamin "Mitzi" kanssa ensimmäisen Fuji-San sukupolven edustajina.